Tuulta päin

Tänään meinaa tulla pupu pöksyyn ja helppo olisi jäädä kotiin. Olen taas joskus lähettänyt työhakemuksen (harmaa muistikuva kuukausia sitten ehkä oli ilmoitus sanomalehdessä, en ole varma) ja mulle soitettiin kesken jouluostosten kaupassa joulumusiikki taustalla soiden ja kysyttiin mun sähköpostiosoitetta kutsun lähettämistä varten. Halusin vaan päästä eroon puhelusta ja mun repliikit oli vaan sähköpostiosoitteen antaminen ja grazie mille (tuhannet kiitokset) ja hyvän päivän toivottelut. Toivoin siis että tuleva kutsu selvittäisi enemmmän mistä olikaan kysymys.
Tuleekohan minusta pankkiiri/sijoitusneuvoja tms. tulevaisuudessa. Ihan naurattaa. Varsinainen työnhakija ehdokas...

Tänään seikkailen yritysesittelyyn ja aperitiiville pikkupaikkakunnalle ja hotelli jossa tapahtuma on sijaitsee tietenkin vuorilla ja joudun ottamaan asemalta taksin. Tunnen itseni idiootiksi kun mulla ei ole edes autoa, kun tuntuu että aina kaikki tapahtumat on jossain kaupungin ulkopuolella ja minä seikkailen kävellen katuja pitkin minuuttiaikataululla.

En tajua mitään pankkialasta, taloudesta hyvin vähän, suhdanteista, varsinkaan Italian taloudesta ja yritysmaailmasta. Kielitaitokin on rajallinen, enkä haluaisi avata suutani, koska vastapuoli tajuaa viimeistään siinä vaiheessa että olen väärässä paikassa. Tänään siis pitäisi olla sosiaalinen, kielitaitoinen, fiksu ja filmaattinen. Liian monta uutta asiaa kerralla :)...
En siis ole kovinkaan luottavainen tämän työn saamisen suhteen. Mutta koskaan ei pitäisi heti sanoa ei uusille mahdollisuuksille.

(apua...)